Relais Q1'25: Ohjauspyörä on vakaa ja pyörät pyörivät
Relaisin Q1-luvut olivat operatiivisen kehityksen osalta pitkälti odotuksiemme mukaisia ja näin ollen lähivuosien positiiviset ennustemuutokset eivät olleet suuria. Osakkeen arvostus on maltillinen, mitä heijastellen toistamme lisää-suosituksemme ja 17,0 euron tavoitehintamme. Yhtiön näytöt arvonluonnista pääomaa allokoimalla ovat varsin hyvät viime vuosilta ja arviomme mukaan yhtiöllä on hyvät edellytykset jatkaa onnistunutta strategian toteutusta myös jatkossa. Relaisin toimitusjohtajan haastattelu Q1-raportin tiimoilta on katsottavissa tästä linkistä.
Pitkälti odotuksiemme mukaiset operatiiviset Q1-luvut
Relaisin Q1-liikevaihto asettui vertailukauden tasolle vajaaseen 83 MEUR:oon, mikä vastasi hyvin vajaan prosentin kasvua odottanutta ennustettamme. Orgaanisesti liikevaihto laski sekä korjaamo- ja huoltoliiketoiminnassa että Teknisessä tukkukaupassa. Näistä jälkimmäisen jopa selvä liikevaihdon lasku oli varsin hyvin linjassa ennusteemme kanssa, sillä vastassa oli poikkeuksellisen kylmän talven vauhdittaman Q1’24:n kovat vastaluvut. Vastavoimana toimivat yritysostot, joiden tuoma kasvu oli sekin hyvin linjassa ennusteemme kanssa. Q1:n EBITA ylsi 9,0 MEUR:oon ja ylitti lievästi ennusteemme. Operatiivinen tulos jäikin odotuksiamme maltillisemmin alle vaativan vertailukauden tason, mikä heijastelee odotuksiamme parempaa Q1-kannattavuutta. Tämän taustalla taas oli liikevaihdon jakauman muutoksesta odotuksiamme enemmän tukea saanut myyntikate-%, kun korjaamo- ja palveluliiketoiminnan suhteellinen osuus liikevaihdosta kohosi tuntuvasti suhteessa vertailukauteen. Alariveillä nettorahoituskulut olivat tuntuvasti odotuksiamme pienemmät. Tämän taustalla on konsernin sisäisten lainojen arvonmuutokset, jotka heiluvat Ruotsin kruunun kurssimuutosten myötä, mutta nämä eivät ole kassavirtavaikutteisia muutoksia. Tämän ansiosta Q1:n oikaistu osakekohtainen tulos kuitenkin kampesi selvästi ennustettamme korkeammalle.
Epäorgaaninen kasvu jatkunee
Relaisilla ei ole tapana antaa lyhyen tähtäimen ohjeistusta, mutta sen taloudellinen tavoite on saavuttaa 50 MEUR:n pro forma vertailukelpoinen EBITA vuoden loppuun mennessä (2024: 36,8 MEUR). Hiljattain tehdyt yritysostot täysimääräisesti huomioivalla vuoden 2026 ennusteellamme odotamme yhtiön yltävän lähes 45 MEUR:n EBITAan, joten taloudellisen tavoitteen saavuttaminen edellyttää yhtiöltä odotuksiamme ripeämpää tuloskasvua. Arviomme mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttää edelleen yritysostoja loppuvuonna. Yhtiön nykyisessä velkarahoituskokonaisuudessa on edelleen liikkumavaraa jatkaa yritysostoja, joten arvioimmekin yhtiön jatkavan epäorgaanista kasvua lähiaikoina. Absoluuttista tuloskasvua tärkeämpää pääoman allokoinnissa on kuitenkin sille saavutettu tuotto, mutta suhtaudumme tähän luottavaisesti Relaisin viime vuosien tekemät yritysjärjestelyt ja ostettujen liiketoimintojen kehityksestä saadut näytöt huomioiden.
Arvostus on usealla mittarilla maltillinen
Olemme tehneet Q1-raportin jälkeen pieniä operatiivisia ennustemuutoksia lähivuosille (1-5 %). Ennusteillamme Relaisin vuosien 2025-2026 oikaistut P/E-kertoimet ovat 11x ja 10x, kun taas vastaavat taserakenteen huomioivat EV/EBITA-kertoimet ovat 12x ja 9x. Absoluuttisesti nämä arvostuskertoimet ovat mielestämme maltilliset ja Relaisin varsin vakaa liiketoiminta ja sitä kautta keskimääräistä matalampi riskiprofiili puoltaa absoluuttisesti korkeampaa arvostusta. Tätä maltillista arvostuskuvaa puoltaa myös suhteellinen arvostus, kun osaketta hinnoitellaan alennuksella keskeisiin verrokkiryhmiinsä. Myös tuntuvasti nykykurssin yläpuolella oleva kassavirtamallimme tukee näkemystämme osakkeen maltillisesta hinnoittelusta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Relais Group on vuonna 2010 perustettu ajoneuvojen jälkimarkkinoilla erilaisia liiketoimintoja pitkäjänteisesti omistava ja kehittävä konserni. Konsernin nykyiset liiketoiminnot muodostuvat varaosien ja sähkövarusteiden tukkumyyntiä sekä hyötyajoneuvojen korjaamo- ja huoltoliiketoimintaa harjoittavista yhtiöistä, jotka toimivat Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.05.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 322,6 | 372,7 | 425,9 |
kasvu-% | 13,5 % | 15,5 % | 14,3 % |
EBIT (oik.) | 36,1 | 39,2 | 44,4 |
EBIT-% (oik.) | 11,2 % | 10,5 % | 10,4 % |
EPS (oik.) | 1,21 | 1,44 | 1,58 |
Osinko | 0,50 | 0,52 | 0,55 |
Osinko % | 3,7 % | 3,6 % | 3,8 % |
P/E (oik.) | 11,4 | 10,0 | 9,2 |
EV/EBITDA | 7,5 | 8,2 | 7,1 |
