Kuuluisassa korkosäännössä rahapolitiikka olisi selvästi kiristävämpää
EKP ja Federal Reserve ovat odotusten perusteella koronlasku-urakkansa koronlaskujen loppusuoralla, mutta kuuluisassa korkosäännössä korot olisivat edelleen selvästi korkeammalla. Taylorin korkosääntö on omissa lukemissaan korkotasoissa, mutta myös siinä on tapahtunut käänne kohti laskevia keskuspankkikorkoja.
Lähde: Bloomberg
Eurolueella Taylorin säännön mukainen korkoestimaatti on nyt 7,6 prosentin paikkeilla, ja se on kääntynyt viime kuukausina hienoiseen nousuun. Yhdysvalloissa estimaatti on nykyodotuksiin nähden yllättäen alempana, 5,6 %:ssa. Yhdysvalloissa Taylorin sääntö on siis selvästi lähempänä ohjauskoron todellista tasoa (nyt 4,25-4,5 %), kun taas euroalueella ollaan selvästi sen yläpuolella. Kuten kuviosta näkyy, edelleen ohjauskorko olisi koronapandemian tasoja selvästi korkeammalla, mutta suunta on tässäkin laskeva. Tässä mielessä korkosääntö myötäilee markkinaodotuksia.
Mikä Taylorin sääntö on?
Taylorin sääntö on laajalti akateemisessa keskustelussa tunnettu rahapolitiikkasääntö. Se yksinkertaisesti kuvaa, mikä olisi optimaalinen ohjauskorko kussakin taloustilanteessa, kun muuttujina ovat inflaatio ja taloudellinen aktiviteetti. Sääntöön perustuvan rahapolitiikan tiedetään olevan positiivinen asia, sillä se tuo keskuspankkien päätöksentekoon johdonmukaisuutta ja tehokkuutta. Taylorin sääntöön ”kirjoitetaan sisään” keskuspankkien politiikkatavoitteet (EKP:lla hintavakaus, Federal Reservellä hintavakaus- ja työllisyystavoite), ja sen perusteella lasketaan kussakin talousympäristössä vallitseva optimaalinen korkotaso.
John Taylorin vuonna 1993 kehittämä sääntö on helpon lähestymistapansa vuoksi laajalti tunnettu. Yksinkertaisuus on myös säännön suurin kompastuskivi, sillä keskuspankkien rahapolitiikassa on otettava huomioon muitakin tekijöitä kuin mitä rahapolitiikkasäännössä on sisällä. Esimerkiksi nykytilanteen lisäksi katseita kiinnitetään myös tulevaisuuteen (ennusteiden merkitys) sekä mm. rahoitusvakauteen, ja Taylorinkin sääntöä on muokattu ennusteisiin pohjautuvaksi. Sääntöihin perustuvan rahapolitiikan lisäksi voi päätöksenteossa olla ja onkin siis harkintaan perustuvia elementtejä. Lisäksi keskuspankkien reaktiofunktiot, eli se mikä paino esimerkiksi hintavakaudelle rahapolitiikkaa tehdessä annetaan, voivat muuttua yli ajan. Sääntö ei myöskään huomioi rahapolitiikan viiveitä ja tehokkuutta, eli toisin sanoen sitä, millä voimalla jo tehdyt toimet välittyvät talouteen.
Onko Taylorin säännössä mitään tolkkua?
Edellä mainituista tekijöistä ja yksinkertaisuudestaan johtuen Taylorin sääntö ei kerro koko totuutta optimaalisesta rahapolitiikasta, ja mm. Suomen pankissa on koottu säännön heikkouksia artikkelimuotoon. Se on kuitenkin jo yli kolme vuosikymmentä ollut tärkeä osa rahapolitiikkatutkimusta ja monien keskuspankkien työkalupakkia. Keskuspankit ovat saaneet kritiikkiä osakseen siitä, että talouden muutoksiin, kuten korkeaan inflaatioon takavuosina, reagoidaan jälkijunassa, ja näille ajatuksille Taylorin sääntö antaa tukea, kuten myös ajatuksille siitä, että nollakorkoympäristö ei aina ole se optimaalisuuden kannalta paras vaihtoehto.
Luetuimmat artikkelit




