Teleste Q1’25 -pikakommentti: Tulosylitys ja vahvistuva tilausvirta tukee loppuvuoden kasvua
Teleste raportoi aamulla odotuksiamme vahvemman Q1-tuloksen, kun Public Safety and Mobility teki erittäin vahvan tulosparannuksen alkuvuodesta. Broadband Networksissa saadut tilaukset jatkoivat vahvaa kasvuaan Pohjois-Amerikan vetämänä, mikä tukee loppuvuoden kasvua. USA:n tuontitullit luovat loppuvuoden ylle vielä epävarmuutta, mutta kokonaisuutena Teleste on etenemässä hyvin kohti tälle vuodelle ennustamaamme tulosparannusta.
Liikevaihto jäi hieman odotuksista, mutta saatujen tilausten vahva kehitys jatkui
Telesten Q1-liikevaihto laski 12 % 32,2 MEUR:oon, mikä alitti 34,7 MEUR:n ennusteemme. Broadband Networksin liikevaihto (Q1’25: 19,4 MEUR, -16 %) kehittyi hieman odotuksiamme (20,8 MEUR) pehmeämmin. Yksikön saadut tilaukset kasvoivat kuitenkin 52 % 24,2 MEUR:oon, missä näkyy Pohjois-Amerikan vahvistuva kehitys. Yhtiön mukaan myös Euroopassa tilaukset olivat kasvussa, mikä tukee loppuvuodesta paranevaa liikevaihtokehitystä. Pohjois-Amerikasta tuleva liikevaihto oli Q1:llä jo 31 % (Q1’24: 8 %) koko konsernin liikevaihdosta, joten Telesten strategian eteneminen näkyy tässä selvästi.
Public Safety and Mobility -yksikössä liikevaihto laski 5 % 12,7 MEUR:oon, kun ennusteemme oli 13,8 MEUR:ssa. Vuoden lopun isojen toimitusten jäljiltä alkuvuosi oli puolestaan hieman rauhallisempi, mikä on normaalia projektiluonteiselle liiketoiminnalle. Yksikön tilaukset laskivat 12 % vertailukaudesta, mutta tilauskanta (93,4 MEUR, -9 %) on edelleen hyvällä tasolla.
Tulos ylitti odotuksemme selvästi alkuvuodesta
Telesten oikaistu liiketulos oli Q1:llä 1,5 MEUR (Q1’24: 1,5 MEUR) ylittäen selvästi 0,9 MEUR:n ennusteemme. Tämä vastaa kohtuullista 4,5 %:n marginaalia (Q1’24: 4,2 %). Telesten viime vuonna tekemät kulusopeutukset näkyvät nyt selkeästi yhtiön parantuneessa tuloskehityksessä, mikä enteilee hyvää myös jatkoa ajatellen. Oikaistu liikevoittomarginaali heikkeni Broadband Networksissa (7 % vs. 11 %) melko hyvästä vertailukaudesta, mutta parani huomattavasti Public Safety and Mobilityssa (9,3 % vs. 1,7 %). Tämä selittää myös tulosylitystä odotuksiimme nähden. Konsernikulut (Q1’25: -1,1 MEUR) olivat alkuvuodesta odotetulla tasolla.
Näkymät ennallaan tulliepävarmuudesta huolimatta
Teleste ohjeistaa vuoden 2025 liikevaihdon olevan 135-150 MEUR ja oikaistun liiketuloksen 4-7 MEUR. Tänä vuonna Broadband Networksissa Pohjois-Amerikan volyymit tulevat kasvamaan merkittävästi samalla kun Euroopan markkinan lasku on pysähtynyt. Yhtiö odottaa edelleen, että H2’25:lla Euroopassakin nähdään DOCSIS 4.0 -teknologiaan liittyviä toimituksia. USA:n tuontitullit aiheuttavat Telesten mukaan väliaikaisia häiriöitä markkinaan, ja niillä voi olla vaikutusta yhtiön kannattavuuteen. Niiden ei odoteta kuitenkaan vaikuttavan merkittävästi asiakkaiden investointipäätöksiin tai markkinan pidemmän aikavälin kasvuun. Teleste on alkuvuodesta varautunut tulleihin toimittamalla Pohjois-Amerikkaan normaalia enemmän tuotteita. Lisäksi yhtiö on vauhdittanut paikallisen loppukokoonpanon rakentamista, ja yhtiön mukaan ensimmäiset paikallisesti kootut tuotteet on jo toimitettu asiakkaille. Public Safety and Mobilityn markkinan kehitys on myös menossa parempaan suuntaan ja alkuvuoden kannattavuuskehityksen valossa Teleste on ottanut hyviä askelia kannattavan kasvun polulle. Ennusteemme ennen raporttia odotti tälle vuodelle 145 MEUR:n liikevaihtoa ja 6,1 MEUR:n liikevoittoa. Alkuvuoden tuloksen valossa Teleste on hyvin matkalla kohti ohjeistushaarukan ylälaitaa, joskin tullit voivat muuttaa vielä tilannetta. Alustavasti ennusteisiimme ei ole tarvetta tehdä koko vuoden osalta isompia muutoksia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Teleste Oyj on vuonna 1954 perustettu suomalainen teknologiakonserni, joka kehittää ja tarjoaa video- ja laajakaistateknologioita sekä niihin liittyviä palveluita. Teleste toimii tietoliikenneoperaattorien kaapeliverkkojen verkkolaitteiden kehittäjänä, tuottajana ja myyjänä sekä palvelutoimittajana. Lisäksi yhtiö tarjoaa videovalvontaan ja matkustajainformaatioon tarvittavia sovelluksia ja ratkaisuja lähinnä julkisen sektorin asiakkaille sekä raideliikenteeseen. Yhtiön tuotanto tapahtuu suurimmaksi osaksi Suomessa ja tuotekehitystoiminnot yhtiöllä ovat pääosin Suomessa, Saksassa ja Puolassa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.03.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 132,5 | 145,4 | 157,1 |
kasvu-% | −12,4 % | 9,7 % | 8,1 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 6,1 | 8,0 |
EBIT-% (oik.) | 3,0 % | 4,2 % | 5,1 % |
EPS (oik.) | 0,20 | 0,21 | 0,30 |
Osinko | 0,03 | 0,10 | 0,12 |
Osinko % | 1,1 % | 3,5 % | 4,2 % |
P/E (oik.) | 13,0 | 13,9 | 9,6 |
EV/EBITDA | 12,0 | 7,1 | 5,9 |
