Merus Power: Merkittävä ja epätyypillinen tilaus Egyptiin
Näemme positiivisena, että Merus Power kasvaa myös hyväkatteisten sähkönlaaturatkaisujen alueella matalakatteisempien sähkövarastojen lisäksi. Tilaus asettaa nousupainetta liikevaihtoennusteisiin, mutta emme kuitenkaan näe tällä hetkellä tarvetta muuttaa tulosennusteita tai arviotamme osakkeen käyvästä arvosta. Jo nykyinen tulosennusteemme vuodelle 2025 on nähdäksemme kohtuullisen vaativa, joskin nyt saatu tilaus tukee todennäköisyyttä ennustetun kannattavuuskäänteen toteutumiseen.
Ratkaisu parantaa tehokkuutta ja vähentää häiriöitä veden käsittelyssä
Merus Power tiedotti 4.6. saaneensa noin 6 MEUR:n arvoisen tilauksen Egyptistä. Tilauksen taustalla on valtiollinen infrastruktuurin kehityshanke. Hankkeessa Merus Powerin aktiivisuodattimia käytetään parantamaan sähkönlaatua ja vähentämään häiriöitä veden käsittelyssä ja pumppaamisessa. Veden käsittelyyn ja pumppuihin liittyvät sovellusalueet ovat Merus Powerin aktiivisuodattimille tyypillisiä ja juuri sellaisia, missä yhtiö pyrkii tavoittelemaan kasvua. Tilaus on toistaiseksi kertaluontoinen, mutta vastaavien tilausten saaminen on toki mahdollista jatkossakin.
Aktiivisuodatinten myynti on yleensä hyväkatteista
Hankkeessa poikkeuksellista on sen koko, sillä Merus Powerin aktiivisuodatinkauppa on yleensä hajautunutta tuotemyyntiä, jossa yksittäisten tilausten arvo on suhteellisen pieni. Aktiivisuodatinkauppa on tyypillisesti yhtiölle varsin hyväkatteista, minkä vuoksi nyt tiedotetulla tilauksella on todennäköisesti melko suotuisa vaikutus yhtiön kannattavuuteen. Tilaus toimitetaan seuraavien 12 kk:n aikana, eli se todennäköisesti jakautuu vuosille 2025–2026. Egyptin markkina on Merus Powerille tuttu jakeluyhteistyön ja aikaisempien sähkönlaadun projektien kautta. Nyt saatu tilaus on ollut hankintavaiheessa jo pidempään, minkä vuoksi arvioimme Merus Powerin osittain huomioineen mahdollista tilausta asettaessaan vuoden 2025 ohjeistuksen 6.2.2025.
Emme näe tarvetta muuttaa tulosennusteita
Tilaus asettaa nähdäksemme pientä nostopainetta Merus Powerin liikevaihtoennusteisiin vuodelle 2025. Vaikka nyt tiedotetun tilauksen vaikutus Merus Powerin tulokseen on positiivinen, pidämme todennäköisenä että yhtiö on ennakoinut tätä ohjeistuksessaan vuodelle 2025 (käyttökate-ennusteemme 2,0 MEUR on ohjeistuksen 1–3 MEUR keskikohdassa). Lisäksi näemme riskin, että liiketoiminnan ja toimitusten skaalan nopea kasvu on vaatinut yhtiöltä merkittävää kustannusten kasvattamista, mikä osaltaan voi rajoittaa kannattavuuskehitystä. Ennustamamme kannattavuus on silti selkeästi vuoden 2024 tasoa vahvempi (käyttökate 2024: -0,8 MEUR).
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Merus Power
Merus Power on vuonna 2008 perustettu suomalainen teknologiayhtiö, joka kehittää ja tuottaa sähkövarastoja, sähkönlaaturatkaisuja ja palveluita. Sähkönlaaturatkaisuja myydään globaalille asiakaskunnalle, mutta sähkövarastojen osalta myynti on toistaiseksi keskittynyt Suomeen. Yhtiön asiakkaita ovat mm. uusiutuvan energian ja teollisuuden toimijat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut06.02.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 35,8 | 44,8 | 55,1 |
kasvu-% | 23,4 % | 25,0 % | 23,0 % |
EBIT (oik.) | −2,1 | 0,5 | 2,2 |
EBIT-% (oik.) | −5,7 % | 1,1 % | 3,9 % |
EPS (oik.) | −0,35 | −0,01 | 0,21 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | neg. | neg. | 25,0 |
EV/EBITDA | neg. | 21,3 | 10,9 |
